Hakemistomainonta toimii

En ole lähtenyt yhdenkään roskahakemiston mainoshuijauksiin mukaan, mutta vuosi sitten tein testin ja maksoin suomen118.fi:lle 40 euroa lisähakusanoista.

Tänä aamuna myyjä soitti ja kertoi kuinka menestyksekästä tämä oli ollut, yrityskortti oli katsottu peräti 625 kertaa. Sanoi että "kiitti moi ja lopetetaan".

Vuoden aikana ko. hakemistosta sivuille on tultu peräti kaksi kertaa. Ja luulen itse olleeni se toinen. Eihän se silleen kallis kontaktihinta ole, mutta mutta...

2 kommenttia artikkeliin “Hakemistomainonta toimii”

  1. Antti kirjoittaa:

    Tänään soitettiin uudelleen, nyt kortti oli katsottu 622 kertaa. Soittaja veti hieman hiljaikseksi kun kerroin klikkausmäärään. En maksanut taaskaan, “valitettavasti” yrityskortti poistettiin.

  2. Petri kirjoittaa:

    Eipä tuo yllätä, että vain pari kävijää tupsahtanut tuota kautta. Tuonkin 40 euron rahasumman olisi voinut käyttää vaikkapa siinä Google AdWordsissa paljon tehokkaammin. Tee vaikka testiksi pienimuotoinen kampanja, jossa klikkihinta esimerkiksi jotain 0,02 euron luokkaa. Kävijöitä varmasti sadoittain, joista osa vieläpä aidosti kiinnostuneita sivustolla esitettävästä materiaalista.

Jaa ajatuksesi

Voit käyttää merkkaukseen seuraavia tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>